Strobismia osa II

Valojen kanssa kikkailua kotona ja työpaikalla. Toisessa kuvasetissä lääkinnän lähdönjohtaja testaili uusia sikainfluenssa-asuja (vai oliko ne lintulentsuasuja vuodelta -06?),  joten täytyihän tämäkin ikuistaa... ;-)

Myrsky

Siinä pari pikaista testiotosta uudella laajakulmazoomilla.Aika huono rajaus tossa puukuvassa, mutta oli niin hoppu lämmittelemään kohmeisia sormia. Vielä kun saa täyskennoisen niin saa kuvakulman niin laajaksi kun haluaisi. Hui mikä keli sanon minä! Ja nyt Paimion Kamerakerhon syyskokoukseen. Terveisiä vaan kerhon kameramaakareille!

-Sampsa Ismo Pellervo

Tervehdys

Nyt on taas ollut turhankin seesteistä aikaa valokuvauksen saralla. Ollut niin paljon kiireitä, että en ole okulaarin läpi ympäröivää maailmaa juuri ehtinyt tähyämään... Lottovoittoa odotellessa. Kyllä se olisi mukavaa, kun olisi niin varoissaan, että voisi päivät pitkät vain kuvailla ja soitella rytmimusiikkia. No vallitseva tilanne on mikä on. Kuvaamalla ei rahoiksi lyö. Rahat kyllä harrastamalla katoavat.

Valokuvaajaa kyllä hellitään suolaisilla hinnoilla. Joskus oikein naurattaa harrastajille suunnattujen oheistarpeiden hinnat. Otetaan esimerkiksi kamerareppu. Tamracin perusreppu maksaa lähes 200e. Reppu on ihan tavallinen n.25L:n koulureppu. Ei erikoisia materiaaleja, ei erityisen mukavaa ergonomiaa. Ainoa asia joka erottaa repun tavallisesta koulurepusta ovat kamerapehmusteet... Hui! Varmasti kallista tavaraa tuo solumuovi. Kiinnostaisi että mitäköhän tuon repun valmistaminen oikeastaan maksaa. Indonesialainen pikkupoka ompelee repun perusmateriaaleista noin 15minuutissa. Kokonaishinnaksi muodostunee noin 2euroa. Se sitten kerrotaan sadalla ja myydään kuluttajalle. Heitän tässä kaikille lukijoille avoimen kysymyksen: Ostaisitko lapsellesi 200euron koulurepun? Aivan... Et ostaisi! Kuinka monella on 200euron Tamrac eteisen kaapissa? Aivan... Melko monella! Rajala myy myös ihastuttavan paljon kuvausvaatetusta. On untuvatakkia, kuvausliiviä ja lippahattua. Saman liivin saa puolet halvemmalla Salaisesta Agentista tai Varustelekasta, ilman photgraphy-statusta. Valintasi on vapaa! Kovat kamerasalkut maksavat maltaita. 200euroa pehmustetusta kamerasalkusta ei ole vielä mitään. Ja katso! Kestävän, täysin pehmustetun alumiinisalkun saa Motonetista 15eurolla ja koko salkkusarjan Biltemasta 30eurolla. Bilteman alumiinisalkku on muusikkopiireissä jo elävä legenda. Siellä säilyy piuhat, efektit ja piilopullot pitemmälläkin rundilla. Ja jää rahaa hesepullaankin. Valokuvauksen harrastaja saa säästettyä pitkän pennin jos on hieman valmis tinkimään imagosta. Kameroita tai objektiiveja ei Biltemasta saa. Niihin on edelleen rahansa pakko syytää, mikäli kalustoaan päivitellä mielii. Mutta vaatetuksesta ja säilytyksestä tinkimällä voi jäädä lompakon pohjalle rahaa viihdykkeeseen jos toiseenkin.







Siinä pieni loppukevennys. Alle vuoden ikäinen ihmelapsi siinä kirvoittaa uruilla ilmoille infernaalisen bluesin! No ehkä pieniä ylisanoja... Mutta onhan se oma mukula aina ihmelapsi... Eikö?

Strobismia ja hylättyjä paikkoja

Selailin tuossa blogia taakkepäin. Huomasin että kuvausaiheet taitavat hieman synkistyä sitä mukaan mitä pidemmälle syksyä mennään. Jatketaan saman malliin. Ehkä keväämmällä tulee sitten highkeytäkin. ;-)

Käytiin kaverin kanssa testailemassa uusia käsisalamoita ja muutenkin hiippailemassa Pispalassa...

Reissusuunnitelmia

Mietiskelin eilen illalla uusia reissusuunnitelmia.

Kriteerit olivat: kohteen pitäisi olla Ryanairilla saavutettavissa Tampereelta ja siellä pitäisi olla tavallisuudesta poikkeavaa luontoa kuvattavana. Aikani pähkäiltyä löysin mainion kohteen; Hebridit .  Tampereelta nimittäin pääsee pikkurahalla suoraan Edinburghiin josta on vain noin 300km Linnuntietä Hebridien saariryhmälle. Suunnittelu on vasta aluvaiheessa, mutta ajankohdaksi ajattelin ensi syksyä. Ottakaahan okulaariveljet ja -siskot yhteyttä jos tuommonen reissu kiinnostaa.

Hebridien maisemat saattaisivat olla tuolloin kiva vastapaino kevään kuvausreissulle, joka sijoittuu hieman toisenlaisiin maisemiin... ;-)

Rannalla Vihreän Joen

Kuvailin Turun Aurajokirannassa alan miehiä. Ei ollut pulloissa Spritea näillä herroilla. Tarkoitus olisi tätä proggista vielä paremmalla ajalla jatkaa. Nyt vaan on kuvailut jääneet aika vähäiseksi ajan puutteen vuoksi.

Olenko tyhmä, vai enkö vaan ymmärrä?

Palaan jälleen kerran lempiaiheeseeni taiteeseen. Selailin harhakuva nettisivustojen (www.harhakuva.org) sisältöä tuossa eräänä päivänä ja sain itseni niin täyteen kiukkua ja tulenkatkuisia ajatuksia. Sivustolla käyttäjät saavat esitellä omia töitään Internetin entusiasteille, jotka taasen voivat vapaasti noita töitä kommentoida. Esillä on valokuva- ja kuvataidetta, musiikkia ja kirjallisia tuotoksia. Pääasiassa tarkastelen valokuvia, joita ilokseni onkin suuri osa esillä olevista töistä, joukossaan todella paljon taidokkaita töitä. Nyt kuitenkin erehdyin vaipumaan kirjallisuuden ja eritoten runouden maailmaan. Kaunokirjallisuuden ystävänä koin tarpeelliseksi sivistää itseäni myös runojen parissa. Oikein innolla odotin, mitä nykynuorten kynästä 2010-vuonna oikein irtoaa. Minulla taisi olla huono tuuri juuri sinä paivänä.
Järkytykseni oli melkoinen lukiessani muutamia runosuonten pulpahduksia ja niistä annettuja kommentteja. Runoissa huudetaan, syljetään oksennetaan ja viilletään ranteita. Maailma on niissä musta ja toivoton, kieli rivoa ja lohdutonta. Mustiin pukeutuneet taiteilijaneitoset purkavat pahaa oloaan paperille, niin että valtimot katkeilevat ja veri pulppuaa. Tietysti pahaa oloaan täytyy ihmisen jollain tavalla purkaa, mutta näiden muutamien runojen säkeissä ei todellakaan tämän urkurin sielu levännyt. Niin monen tekstissä oli Jouko Turkka- maista kakofoniaa ja kaaosta, että oikein mahasta kouraisi. Kanssaveljet ja sisaret sitten kommentoivat töitä ja kehuivat ne maasta taivaaseen. ”Hienoja kielikuvia ja käsin kosketeltavaa tuskaa. Voi kuinka taiteellista ja riipaisevaa.”
Mieleeni juolahtivat Kiasma-ruumiineritenäyttely ja kidutetut kissat. Mainitsematta ei myöskään voi olla uudenmusiikin festivaalien menestyskonserttia takavuosilta, jossa takkutukkainen ahdistunut taiteilija heitteli 200 000 euron flyygeliin teräksisiä aterimia ja muttereita. Tätä sitten suomen avantgarde piirit olivat sankoin joukoin ajaneet katsomaan ja ihastelemaan. Kalliit pääsyliput tietysti piti ennen lunastaa. Mihin tämä maailma on oikein menossa? Ovatko todella kaikki keinot itsensä ilmaisemiseen jo käytetty? Uppoaako tämä todella ihmisiin nykypäivänä?
Tai sitten olen vain tyhmä enkä ymmärrä. Sivistymätön maalainen saatan myös olla. Tämä kaikki on tietysti mahdollista. Mutta voiko kukaan oikeasti olla sitä mieltä, että haarukoiden heittäminen pianoon, tapetun kissan esittely tai runo jossa huudetaan yhdeksän kertaa peräkkäin ”tapa ja raiskaa” on taidetta? Voinhan minäkin tietysti väittää että nautin pikkukivien mausta, eritoten aamuisin.

- Viihteen patriarkka ja kulttuuripoliisi Sampsa

Ps. Sivustoilta löytyy suurimmaksi osaksi hienoja ja koskettavia kirjallisia tuotoksia, puhumattakaan valokuvista. Ensikosketukseni vain näihin runoihin taisi olla huonon tuurin siivittämää. Onneksi totuus ei ole koskaan näin mustavalkoista.