Palaan jälleen kerran lempiaiheeseeni taiteeseen. Selailin harhakuva nettisivustojen (www.harhakuva.org) sisältöä tuossa eräänä päivänä ja sain itseni niin täyteen kiukkua ja tulenkatkuisia ajatuksia. Sivustolla käyttäjät saavat esitellä omia töitään Internetin entusiasteille, jotka taasen voivat vapaasti noita töitä kommentoida. Esillä on valokuva- ja kuvataidetta, musiikkia ja kirjallisia tuotoksia. Pääasiassa tarkastelen valokuvia, joita ilokseni onkin suuri osa esillä olevista töistä, joukossaan todella paljon taidokkaita töitä. Nyt kuitenkin erehdyin vaipumaan kirjallisuuden ja eritoten runouden maailmaan. Kaunokirjallisuuden ystävänä koin tarpeelliseksi sivistää itseäni myös runojen parissa. Oikein innolla odotin, mitä nykynuorten kynästä 2010-vuonna oikein irtoaa. Minulla taisi olla huono tuuri juuri sinä paivänä.
Järkytykseni oli melkoinen lukiessani muutamia runosuonten pulpahduksia ja niistä annettuja kommentteja. Runoissa huudetaan, syljetään oksennetaan ja viilletään ranteita. Maailma on niissä musta ja toivoton, kieli rivoa ja lohdutonta. Mustiin pukeutuneet taiteilijaneitoset purkavat pahaa oloaan paperille, niin että valtimot katkeilevat ja veri pulppuaa. Tietysti pahaa oloaan täytyy ihmisen jollain tavalla purkaa, mutta näiden muutamien runojen säkeissä ei todellakaan tämän urkurin sielu levännyt. Niin monen tekstissä oli Jouko Turkka- maista kakofoniaa ja kaaosta, että oikein mahasta kouraisi. Kanssaveljet ja sisaret sitten kommentoivat töitä ja kehuivat ne maasta taivaaseen. ”Hienoja kielikuvia ja käsin kosketeltavaa tuskaa. Voi kuinka taiteellista ja riipaisevaa.”
Mieleeni juolahtivat Kiasma-ruumiineritenäyttely ja kidutetut kissat. Mainitsematta ei myöskään voi olla uudenmusiikin festivaalien menestyskonserttia takavuosilta, jossa takkutukkainen ahdistunut taiteilija heitteli 200 000 euron flyygeliin teräksisiä aterimia ja muttereita. Tätä sitten suomen avantgarde piirit olivat sankoin joukoin ajaneet katsomaan ja ihastelemaan. Kalliit pääsyliput tietysti piti ennen lunastaa. Mihin tämä maailma on oikein menossa? Ovatko todella kaikki keinot itsensä ilmaisemiseen jo käytetty? Uppoaako tämä todella ihmisiin nykypäivänä?
Tai sitten olen vain tyhmä enkä ymmärrä. Sivistymätön maalainen saatan myös olla. Tämä kaikki on tietysti mahdollista. Mutta voiko kukaan oikeasti olla sitä mieltä, että haarukoiden heittäminen pianoon, tapetun kissan esittely tai runo jossa huudetaan yhdeksän kertaa peräkkäin ”tapa ja raiskaa” on taidetta? Voinhan minäkin tietysti väittää että nautin pikkukivien mausta, eritoten aamuisin.
- Viihteen patriarkka ja kulttuuripoliisi Sampsa
Ps. Sivustoilta löytyy suurimmaksi osaksi hienoja ja koskettavia kirjallisia tuotoksia, puhumattakaan valokuvista. Ensikosketukseni vain näihin runoihin taisi olla huonon tuurin siivittämää. Onneksi totuus ei ole koskaan näin mustavalkoista.
