sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Vuoden lintukuvaaja mökkeilee

Tervehdys!
Oltiin koko viikonloppu perheen kanssa mökkeilemässä ja mukavaa oli. Säät suosi ja ulkoiltua tuli koko rahan edestä. Kamerallakin oli maaseudulla töitä ihan sopivasti.


Niitä päiviä on, kun tuntee itsensä tyhmäksi... Toisilla enemmän, toisilla vähemmän.

Mökiltä palattuamme, katselin Paimion Kravinkujan pellolla patsastelevaa joutsen parvea. Pellolla on ollut koko viikon joutsena, muuttolintuja ja niitä tiirailevia bongareita ja luontokuvaajia. Olen aina pitänyt itseäni varsinaisena erä-jormana, jolla sujuu metsässä samoilu ja tulenteko keskimääräistä tallaajaa paremmin. Nyt kuitenkin päätin suunnata farkkuineni ja lenkkareineni (ironista kyllä, olin ollut koko viikonlopun erävehkeissä mökillä) kuvaamaan suomen kansallislintua noloin seurauksin. Ensimmäiseksi astuin superstareineni ojaan kastaen kengät ja farkut puoleen sääreen. Sitten yritin saada lintuja etsimelle Sigman 100e suttutelezoomillani melko laihoin seurauksin. Olen aina ollut enemmän henkilö- ja maisemakuvaaja, joten tele-osasto on melkoisen heikoilla kameralaukussani. Jalkojen alkaessa palelemaan häiritsevästi, päätin suunnata kodin lämpöön nuolemaan haavojani. Paikalle sitten kurvasi pikkuinen auto ja setä sieltä tähyämään 600mm putkella, joka maksaa varmasti sen 10 000e. Arvon lintukuvaaja katsoi säälien välineitäni ja kysyi, olivatko pellolla olevat joutsenet kaikki laulujoutsenia, vai oliko joukossa muiden lajien edustajia? Mistä helvetistä minä sen voisin tietää? Korvat punottaen sitten änkytin tuolle leppoisalle ornitologille jotain cygnus cygnugsesta ja vaikutin melko suurella todennäköisyydellä täysin aasilta. Vaikka tosiaan pidän itseäni keskivertoa kovempana erämiehenä, vahvuuksiini ei kuulu eläinlajien, varsinkaan lintujen tuntemus. H. Tuomisen biologian tunneilla kun pääsääntöisesti keskityttiin katselemaan lehtorin dioja ameriikanmatkoiltaan ja taivastelemaan miten valtavan upea ja maailmaanähnyt mies hän onkaan. Toinen osa tunnista sitten keskityttiin kuulemaan, miten taitamaton ja tyhmä oppilas Sampsa vuorostaan on. Musiikkia vain takkutukka soittelee ja tekee Kiviniemen kanssa pahojaan... Oi niitä ihania yläasteaikoja!

Ohessa kuvia mökkiviikonlopulta ja yksi suttuinen räpsy laulujoutsenista. Onneksi ei ole varaa aloittaa valokuvauksen kalleinta osa-aluetta, lintu/eläinkuvausta... no eipä taida olla kiinnostustakaan.

-Valokuvaaja, josta bilsanmaikan mukaan piti tulla työtön ja huonotuloinen tyhjäntoimittaja