Roolipelaaminen ja muu vastaavanlainen sekoilu on ihmetyttänyt herkkää taiteilijasieluani (paksu blues-setä taas vitsailee) jo pitkään. Niin ja eritoten naurattanut, varsinkin loistavan Kummeli-sketsin muodossa.
Asiaan... Olin lounais-hämäläisessä huoltamossa nauttimassa tänään nakkikeittoa työpäivän ratossa. Viereisessä pöydässä istui erikoinen pariskunta, joka ei ihon väristä päätellen ollut käynyt ulkona sitten Jokioisten Vampyyrimetsä-tapahtuman. Auringon ei tämä ihastuttava pari ollut antanut leikitellä ihollaan ainakaan tänä vuonna, niin kalpeita ilmestyksiä olivat. Liikunta saattaa myös olla vieras käsite näille satakuntalaisille demoninmetsästäjille. Miespuolinen maahinen siinä sitten kovaan ääneen selittämään, miten hän on löytänyt uuden aivan kutkuttavan pelin, jossa seikkailee jumalia ja demoneita miekkoineen. Siihen tarinaan sitten saa paneutua suuren osan vuorokaudesta ja samaistua siihen, kun demonit sapeleillaan irroittavat jonkun örkkimörkkien päitä. Pariskunnan kauniimpi osapuoli oli vilpittömän innostunut miehen jutuista, joita hän sylki lentäen ja silmät kiiluen selitti satakuntalaisella murteellaan... Ei voinut olla kuulematta.
Onko minun elämäni jollain tavalla erikoisen mielenkiintoista ja antoisaa vai päinvastoin? Minulla ei ole ikinä ollut tarvetta heittäytyä tuntikausiksi fantasiamaailmaan seikkailemaan. Minusta ympäröivä maailma tarjoaa seikkailua kerrakseen. Se tarjoaa elämyksiä kuvattavaksi asti, kokemisesta puhumattakaan. Joka päivä voi kokea seikkailua ja mielenkiintoisia asioita ihan vaikka kotipihalla. Silmät vain pitäisi osata avata. Aina ei myöskään tarvitse kantaa sitä helvetin kameraakaan mukana, vaan katsella ja nauttia vaikka luonnosta ihan noin vain, ilman taka-ajatuksia ja jotain suurempaa filosofiaa. Ei sitä tarvitse olla mikään vuosituhannen erämies tai luontoaktivisti saadakseen kokemusta luonnosta. Jollekkin voi olla jo se takapihan puisto kutkuttava kokemus ja joku taasen voi tarvita elämystennälkäänsä matkoja kaukoitään asti. Ainakin seuratessani puolitoista-vuotiasta poikaani, huomaan miten suuri seikkailu löytyykään takapihalta tai lähimetsästä... Ei sitä aina sen pitemmälle tarvitse mennä.
Eikä niitä elmyksiä pelkästään luonnosta löydy. Koita kävellä kiireettä kaupungilla ja seurata ihmisiä ja elämänmenoa tuntosarvet pystyssä. Voi jestas miten paljon tarinoita kertookaan ihmisten ilmeet ja eleet. Mieti kerrankin mitä kertoisivat vanhojen rakennusten seinät ja kuinka monta erilaista elämää ne ovat päässeet todistamaan. Ei siinä tarvita mitään helvetin demoineita tai vampyyreja. Itse en jumalaan usko, mutta monissa ympäröivissä asioissa kyllä piilee ihmiselämää suurempia asioita, siihen uskon.
Eli nyt blues Göbbelssiltä kajahtaa käsky: "Jätkä skarppaa, älä larppaa!" Jos harrastat himokkaasti roolipelaamista, loitsuja tai muuta hämärää toikkarointia noituuden maailmassa, koita vaihteeksi jotain muuta. Lähde päiväsaikaan ulos ja yritä katsella ympärillesi avoimin silmin. Ja kas kummaa saatat huomata, että ympäröivä todellisuus onkin melkoisen ihmeellistä ja kiehtovaa. Ei siellä kyllä demoneja tai vampyyreja ole, mutta kaikenlaista muuta mukavaa kylläkin. Ulkona liikkumisesta saattaa seurata myös jotain muita lieveilmiöitä, kuten kunnon kasvu, ihon kalpeuden väheneminen ja freesi olo. Nyt se kapinen kokislasi pois kädestä, noidanviitta pois selästä ja metsään ilman taikasauvaa mars!
