keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Morjens.
Äijät houkutteli mut mukaan kirjoittelemaan ja päivittelemään blogia. Valokuvausta tullut harrastettua enemmän ja vähemmän, oikeastaan viimeisen puoli vuotta aika innokkaastikin. Alkaa noi nykyiset digijärkkärit olemaan niin täynnä ominaisuuksia, jotta niihin kannattaa tutustua kunnolla käyttiksen kanssa. Valokuvauksesta löytyy kirjoja ja nykyään netistäkin jo vaikka mitä. Harrastus vaan vie mukanaan, haluaa kehittyä, oppia lisää, kummasti tulee hankittua kuvauskalustoa lisää. Koulutuksiakin ja verkostoitumista löytyy, kunhan vähän katselee ympärilleen. Itse oon käyny muutaman lyhyen koulutuksen ja muutamiin työpajoihin osallistunut. On kalliimpaa ja halvempaa koulutusta ja kuvaamalla paljon oppii, välillä kannattaa kirjojakin lukea tms.

Varsinkin henkilö- ja tilannekuvaus kiinnostaa. Paljon olis kuvattavaa ja joitain kuvausprojektejakin pyörii mielessä. Paljon on siitä kiinni, kuinka paljon aikaa ja rahaa on laittaa kiinni. On tullut kyllä huomattua; jotta ei hyvä kuva vaadi huippuvälineitä, paljon on myös kiinni ideasta ja halusta, tilanteesta ja tunteesta jonka haluaa tallentaa.
Mutta löpinät sikseen ja kuvia tiskiin, älkää kadotko, vaikka mun kuvat onkin erilaisia (lue: huonompia) kuin Sampsan ja Jannen ;)

4 kommenttia:

Janne kirjoitti...

Hyvää proosaa! (eikä ne kuvatkaan hullumpia ole).

Tervetuloa blogiin!

Janne kirjoitti...

Pistä ihmeellä esille ainakin Hämeenlinnan yökuvia ja muutama studiokuva (tykkäsin erityisesti siitä mustavalkoisesta).

Sampsa kirjoitti...

Tervetuloa okulaariveljiin! =)

Unknown kirjoitti...

Kiitos. Saa antaa palautetta, yritän vähitellen oppia käyttämään aikataulu jne blogisysteemejä.