Niin se keikka. Kolme settiä tämä cover-musiikin metsäkone takoi juhlaväen kuultavaksi ja tanssittavaksi. Aika erilaista musiikkia mihin olen tottunut, mutta helvetin hyvin tällainen bluespuristi populaarimusiikin maailmassa viihtyi. Soitto sujui, laulu soi makeasti ja uudet tuttavuudetkin tuntuivat olevan oikein mukavia veijareita. Mukavaa oli itselläkin! Hävettää myöntää, mutta pidin jopa rap-osuuksista... Minustahan hiphop on osoitus mustan kulttuurin taantumasta ja minua useasti hävettää ameriikan rapparien puolesta, miten he häpäisevät oman musiikillisen perimänsä. Afroamerikkalaisesta musiikkikulttuurista on kuitenkin tullut musiikin saralla kaikki se, miksi esimerkiksi minä musiikkia soitan. Tämä nigganigga escalade, timanttihammasmeininki on minusta lähinnä kuvottavaa. Mutta eilinen rap iski... Täytynee hieman himmata mielipiteitään ja opetella ehkä olemaan vähän avarakatseisempi. Kultahammas-gangstameininkiä en silti saatana sulata. Bluesissa se meisseli piilee! Tiedoksi vaan kaikille äidin pikku Usher-pastilleille ja muille pissapöksyille!
Kuvien koko oli sellaista 21megaa, joten aika reilusti pienentelin että blogiin sopii. Saa nahdä miten laadulle käy.
Kiitos Kallelle kun lainasi studiovaloja ja Canon 50mm 1.2L kakkulaa... Hienosti piirsi, vaikka olenkin edelleen sitä mieltä, että mun Sigma 50mm f1.4 tarkentaa nopeemmin ja varmemmin. Piirto on kyllä tossa Canonissa aika murhaavan hyvää jo 1.6 aukolla.





Poikien välisestä ystävyydestä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti