Pelastaja...

Ei nyt ehkä palomieskalenteriin, mutta melkein. ;)

Luonnonvaloa...

Minä se tykkään kuvata vallitsevassa valossa. Joku sanoisi tämän johtuvan siitä, että en hallitse riittävän hyvin valaistustekniikoita. Tiedä häntä... Minusta henkilökuvat vaan näyttävät huomattavasti paremmilta luonnonvalossa. Sliipatut studiokuvat erikseen. Kaikki tällä sivullakin otetut henkilökuvat (Sampsan) on otettu kiinteäpolttovälisellä linssillä ja ilman salamaa. Luultavimmin jatkossakin suurimman osan kuvistani tulen ottamaan tällä menetelmällä (varsinkin jos saisi joskus sen täyskennoisen kameran, niin hämärässäkin pysyisi kohinat kurissa). Ei tarvitse viritellä salamasysteemejä, vaihdella objektiiveja ja kompastella johtoihin. Luontoäiti se valon hoitaa. Hiukan vaivaa se salamattakin kuvaaminen vaatii. Paikkaa joutuu joskus metsästämään pidempääkin, joskus upea valo löytyy melkein vahingossa. Tietysti joskus ei sitä valoa vaan taivaasta tule riittävästi, vaan on turvauduttava salamaan. Tekisi varmaan itsellekin hyvää paneutua salamatekniikoihin oikein kunnolla näitä tilanteita silmällä pitäen. Mutta toisaalta... Kun katsoo vallitsevan valon taitajien, esim Steve McCurryn kuvia, näyttää ilman salaamaakin melko hyvin pärjäävän. Itselle kuitenkin lienee tarpeen ajoittainen salaman käyttö... Ihan sentään McCurryn tasoista jälkeä ei taida tältä sedältä vielä syntyä missään valaistuksessa.

- Sampsa

Mustavalkoista maisemaräpellystä

Osa vanhaa, osa uutta...

Huomenna reissuun!

Multa jää blogin päivittely nyt noin kuukauden ajaksi, koska lähden vaellusreissulle Nepaliin. Toivottavasti saan sieltä lisää materiaalia tännekin ladattavaksi. Muistahan sillä aikaa päivitellä lisää taidetta tänne Sampsa! ;-)

Heppa

Kyllä minäkin, kun Jannekin. Kuvassa Suomenhevonen Manta.

Maisemaisia ja muita

Kesän saalista...

Kuvaanko taidetta?

Koska tämä nyt kerran on blogi, pitäisi kai vastuuntuntoisen päivittäjän avata myös sanallista arkkuaan. Olen jo pitkään pohtinut tätä taide sanaa käsitteenä. Musiikkia olen soitellut enemmän tai vähemmän vakavasti jo yli 20-vuotta, joten niin kutsutun taiteen kanssa on tullut räpellettyä jo tovi ennen valokuvaustakin. Minua ovat ärsyttäneet monen monta kertaa musiikin parissa pyörivät takkutukkaiset taiteilijat, viiniään siemailevat jazz-diggarit ja nuo kaiken tietävät ja aina niin sulavakäytöksiset musiikkikriitikot. Valokuvaukseen, musiikkiin ja ylipäätään kaikkeen esittävään ”taiteeseen” pätevät allekirjoittaneen mielestä samat lainalaisuudet joten aiheesta voin puhella kerrankin kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Milloin sitten valokuva on taidetta? Milloin musiikki on taidetta, eikä vaan rahvaalle suunnattua kulutuspoppia? Lähtökohtaisesti jo tässä lähdetään perusteellisesti metsään. Miksi taiteen pitäisi olla jotain parempaa, kuin tusinatuotteen? Onko ammattivalokuvaajan ottama hämyinen maisemakuva parempi kuin Jorma-sedän pokkarilla ottama auringonlaskukuva Rhodokselta? Ei ole! Valokuvaa voidaan kyllä kritisoida ja arvostella teknisellä tasolla, mutta sisällöllisesti kuvan arvostelu lienee pölvästien puuhia. Puhun nyt siis julkisesta kritiikistä, en katsojan henkilökohtaisesta mielipiteestä. Kuva on aina upea, mikäli se jollekin katsojalle herättää tunteita, hyviä muistoja ja hyvää mieltä. Kuva on kuva, optisella vimpaimella tallennettu hetki jostain olemassa olevasta. Ei se mitään taidetta ole, se on valokuva.

Taide sanana jo suuntaa tuotteen tietylle elitille. Ooppera on taidetta, kuten myös jazz ja Ansel Adamsin valokuvat, sanovat taidekoulujen patriarkat marimbojensa ja vedostuspöytiensä takaa. Rock-musiikista ei eliitti paljoa perusta, paitsi Ruis Rockissa, johon jokaisen nuorekkaan kansanedustajan tulee mennä näytille, tietenkin Pori Jazzin ja Savonlinnan Oopperajuhlien lisäksi. Kaustisilla olisi myös hyvä käydä. Humppilan farmari-Raimo taasen ei taiteesta perusta. Se on vasemmistolaisten hölynpölyä toteaa Raimo. Iskelmä-radiota kuitenkin setä kuuntelee sujuvasti Massey&Fergusoninsa tuhdolta kyntöhommissa ollessaan. Nauttii kuulemma musiikista kovastikin, tansseissakin yrittää ehtiä käymään mikäli vaimo seuraksi lähtee. Minusta tuo iskelmää kuunteleva maatalon isäntä on hyvin paljon lähempänä taiteen todellista merkitystä kuin taide sanan keksinyt tiukkapipoinen kulttuurieliitti.

Minä rakastan valokuvia, jotka herättävät tunteita. Tunnelmaltaan tai aiheeltaan koskettava kuva on aina hieno ilmestys. Upeaa musiikkia on myös levyhyllyt ja konserttisalit väärällään. Mikäs minä olen sanomaan, mikä on hyvää taidetta ja mikä ei? Mikäs sinä olet sen sanomaan? Juuri oikea ihminen, mikäli teet sen rehellisellä sydämmellä!!!

Syksyn jatkoja kaikille lukijoille!

- Sampsa, kulttuuripersoona (omasta mielestään). Mies jonka kameralla ei taidetta kuvata ja jonka uruista ei taidemusiikki raikaa.

Muksuja

Siinä pari kuvaa pellavapäistä...